Ilkka Tervonen:

NÄLKÄ, JOKA EI LÄHDE SYÖDESSÄ

On nälkä, jota ei tyydytetä aineellisessa maailmassa. Tällainen nälänhätä on epidemia, joka entistä pahempana riehuu myös suomalaisen eliitin piirissä. Heidän ansio- ja pääomatulonsa ovat ajat sitten ylittäneet rajan, johon saakka tuloja voidaan tuhota henkilökohtaisen luxuskulutuksen piirissä.

Aikoinaan Rudolf Walden esiintyi Rafael Haarlan rinnalla työläisten pääkyykyttäjänä. Rudolfin poikansa Juuso oli kuitenkin toista maata. Katseltuaan ympärilleen hän tarttui kynään ja kirjoitti kirjeen, koska hän ei muuten päässyt puhe-etäisyydelle isä-Rudolfin kanssa.

Kirjeessään Juuso Walden piti kohtuuttomana sitä, että hänen palkkansa oli kymmenkertainen verrattuna yhtiön tavallisen tehtaantyöläisten palkkaan. Samalla Juuso totesi, että työläisten palkalla ei voi elää ihmisarvoista elämää ja kieltäytyi hänelle tarjotusta palkankorotuksesta.

Esimerkiksi Amerin Roger Talermon ansiotulot - pääomatulot päälle - olivat vuonna 2003 2,8 miljoonaa euroa, Finnairin Keijo Suilan 600 000 euroa ja Elisan Veli-Matti Mattilan 600 000 euroa. Palkankorotus oli tuona vuonna Mattilan osalta 154%, Suilan osalta 53 % ja Talermon osalta 229 %.

Jos heidän palkkansa olisi kymmenkertainen verrattuna yhtiöiden työntekijöiden palkkoihin - mitä Juuso Walden piti kohtuuttomana - niin esimerkiksi Finnarin kenttätyöntekijät ja Elisan puhelinasentajat ansaitsisivat 5 000 euroa kuukaudessa. Amerin tennismailatehtaan työntekijät saisivat palkkaa peräti 23 000 euroa kuukaudessa.

Lisäksi mainitut yhtiöt ovat kunnostautuneet irtisanojina samaan aikaan, kun johtajat ovat saaneet kunnon palkankorotukset. Vuonna 2003 Elisan Mattila sai palkanlisää noin 500 euroa/irtisanottu työntekijä, Finnairin Suila 450 euroa/irtisanottu ja Amerin Talermo perätä 8 000 euroa irtisanottua kohti.

Miten sitten verotuksella on tasattu tilannetta? Nämä miehet kuuluvat ryhmään, joiden verotus on alentunut yli 8 prosenttiyksikköä viidessä vuodessa. Heidän rivityöntekijöittensä verohelpotukset ovat samaan aikaan jääneet alle 3:n prosenttiyksikön.

Työläisistään Juuso Walden totesi, että ”niin vähään tyytyvää, ahkeraa ja reilua kansaa kuin suomalaiset ei varmaan mistään löytynyt”. Ruotsalaiset pitivät suomalaissiirtolaisia työhulluina. Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Australiassa nimenomaan suomalaiset tulijat tunnettiin kovina työntekijöinä.

Nyt työntekijät saavat kuulla olevansa pelkästään kävelevä menoerä, ahneita kulutusjuhlijoita, laiskottelevaa rupusakkia ja pohjasakkaa verrattuna verrattuna muiden maiden ahkeriin työmuurahaisiin.

Kyse ei enää ole valtaisasta ja epäsolidaarisesta varallisuuden uusjaosta vaan uudenlaisten rakenteiden luomisesta ja uuden kulttuurin luomisesta. Vain yksi on varmaa: luotu yhteiskunnallinen logiikka tulee johtamaan epävakaisuuden syntyyn ja koventuvaan kamppailuun.

Nopean toiminnan joukoilla voi silloin olla kiireitä.

17.02.2005