Heikki Typpö:

Suomen ulkopolitiikka ja EU:n blokkijako

USA:n ja EU:n välinen kilpataistelu globalisaation sisällä Euroopan alueen hegemoniasta on saanut uuden ilmentymän Ukrainan vaalisotkujen takia. Tämä ilmenee siten, että EU ja Venäjä ovat ajautuneet melkoiseen sanaharkkaan keskenään syytellen toisiaan sotkeutumisesta Ukrainan sisäisiin asioihin. EU:n puolelta sanaharkkaa pitää yllä Amerikka-mielinen blokki, joka Irakin sodan alla eriytyi omaksi ideologiseksi blokiksi Eurooppa-mielisiä maita vastaan.

Valitettavasti EU on kokonaisuudessaankin omaksunut USA:lta mallin esiintyä oppimestarina eriasteista siirtymävaihetta eläviin ulkopuolisiin maihin. Niin Ukraina kuin kaikki muutkin entiset sosialistiset maat vasta aloittelevat omaa kapitalistista kehitystietään. Kapitalismin epätasaisen kehityksen lainalaisuuden vuoksi niitä ei voi verrata kapitalismin loppukehitystä eläviin läntisiin maihin, kuten Suomeen, eikä niihin voi asettaa kaikkia samoja kriteerejä, mitkä läntisessä maailmassa ovat käytössä.

Irakin sota ja sen yhteydessä käyty kiista Naton osallistumisesta sotatoimiin on poikinut jo monia lisäkiistoja. Alun perin Natolle vaihtoehdoksi tarkoitettujen EU:n nopeantoiminnan joukkojen organisoiminen on joutunut ideologisen blokkijaon kilpa-areenaksi. Saksa, Ranska, Belgia ym. olisivat halunneet muodostaa taistelujoukoista EU:n sisäisen puolustusytimen, joka ei olisi pitänyt sisällään USA:han kallellaan olevia maita laisinkaan. Tämä pyrkimys kuitenkin vesittyi siten, että taistelujoukkoihin voivatkin osallistua kaikki halukkaat EU:n jäsenmaat. Tämä vesittäminen johti pyrkimykseen vesittää koko  aloite Natolle vaihtoehtoisista taistelujoukoista.  EU:n nopeantoiminnan joukot halutaankin kytkeä sopivassa tilanteessa tiukasti Naton yhteyteen, jolloin Amerikka-mieliset saavuttanevat kaksinkertaisen voiton: EU:n itsenäisessä määräysvallassa olevia joukkoja ei perusteta laisinkaan, vaan Nato saa EU:n jäsenmailta tarpeellisen lisäsatsauksen Naton taistelukyvyn parantamiseen.

Suomen asennetta on leimannut meille ominainen keskustalainen opportunismi, eli Suomi, varsinkin Vanhasen, Kalliomäen ja Jaakonsaari-Lipposen toimesta, on halunnut yhteistyöhön yli blokkirajan Amerikka-mielisten kanssa. Yhteistyöhön on pyritty sekä Ruotsin, Norjan ja Baltian maiden kanssa sekä toisaalta Hollannin ja Saksan kanssa, joista ainakin Baltian maat ja Hollanti ovat lukeutuneet Amerikka-mieliseen blokkiin..

Suhtautuminen Venäjään ja Neuvostoliiton entisiin maihin noudattaa myös Eurooppa-mielisten ja Amerikka-mielisten mukaista blokkijakoa. EU:lla on myös niissä asioissa vähintäänkin kaksi kantaa, eikä vain yksi kuten poliittinen eliitti antaa ymmärtää. Amerikka-mielisten ydinmaana toimii tietenkin Englanti, jonka uskollisia liittolaisia ovat EU:n uudet jäsenmaat Baltian maat etunenässä. 

Suomi, joka Lipposen epäonnistuneiden Amerikka-avausten jälkeen vetäytyi kuoreensa vähäksi aikaa ja nosti EU-kyltin USA-kylttiä korkeammalle, on nyt Bushin vaalivoiton jälkeen jälleen innostunut ja aktivoitunut heiluttelemaan USA-kylttiä niin, että se on  pantu merkille myös Venäjällä. Suomen asema Euroopan blokkijaossa on nyt arvovaltaisella taholla lausuttu julki. Tämä on hyvä asia. Tosiasioiden vastaisesti pankinjohtaja Erkki Liikanen valitteli eräässä TV:n lauantaiseura -ohjelmassa kuinka Venäjä ei ymmärrä Euroopasta mitään, kun se ei pysty hahmottamaan, että Euroopan Unionilla on vain yksi kanta asioihin.