Heikki Typpö:

Rakentaja -lehti ja teologia

Rakentaja -lehden sisällöstä alkaa pikkuhiljaa hävitä työväenluokan arvojärjestelmästä lähtevä ja työväenluokan identiteettiä vahvistava sisältö. Päätoimittajan käsitystä työläisestä ja työväenluokasta leimaa sivistyneistön piirissä vallitseva näkemys. Päätoimittaja Salomaa on kovasti tykästynyt teologian professori Arto Luukkaisen ajatusmaailmaan; jopa niin, että hänen uskonnolliset yhteiskunta-analyysinsa löytyvät lähes jokaisesta lehdestä.

Rakentajan numerossa 14/2005 teologi Luukkanen pohtii syyllisyyden taakkaa "järjen vuosisadalla" , ja päätyy lopuksi hartauskirjan sanoihin: "...missä on syyllisyyttä, siellä sydän on kovaa. Siksi suuri syyllisyys todistaa vähän jos ollenkaan Kristuksesta".

Teologinen näkemys on tunnetusti historiaton. Se on jumalan antama loputon ja ikuinen näkemys maailmasta ja yhteiskunnasta, jota tosin papit omien valta- ja taloudellisten etujen nimissä tulkitsevat eri aikoina pienin eroin. Luukkanen käy läpi menneen vuosisadan julmuuksia alkaen sosialismin julmuuksista siirtyen sitten natsismin julmuuksiin. Sitten hän pohtii, siirtyykö syyllisyys tekijä -sukupolvelta heidän jälkeläisilleen, mutta ei anna siihen mitään vastausta. Toteaa vain, että näyttää siltä, että syyllisyys on henkilökohtaista ja kierolla tavalla myös kollektiivista.

Koska Luukkaselta (kuten jumaluusopista yleensä) puuttuu yhteiskunnallisten syy- ja seuraussuhteiden taju, apuun on otettava Kristus. Tämä näkemys ei johda julmuuksien vähentämiseen tulevaisuuden yhteiskunnasta, vaan ainoastaan uskonnollisen fundamentalismin lisääntymiseen julmuuden lisäksi.

Analyysiin sisältyy kuitenkin piikki niitä yhteiskunnallisia voimia kohtaan, joita yleisen porvarillisen käsityksen mukaan pidettiin ja pidetään sekä sosialismin että natsismin syyllisinä. Reaalisosialismin ja myös sen julmuuksien syyllisenä pidetään tietenkin työväenluokkaa. Todellisuudessa tuo näkemys on karkea virhe, sillä sosialismin alkaessa ja koko sosialismin aikana työväenluokka on ollut alistetussa asemassa, kuten tänäänkin. Kommunistipuolue edusti tuolloin osin suoraan, osin välillisesti aateliston perillisiä, jotka heittäytyivät työväenluokan etujoukoksi. Heidän käsityksensä yhteiskunnan rakenteesta ja demokratiasta oli ja olivat jälkijättöisiä malleja feodalismista. Todellinen eli se "kiero" syyllinen sosialismin julmuuksiin oli pohjimmiltaan feodalismista periytynyt aatelisto ja sen "sosialistiset" matkijat, joista "sosialismin" romahdettua tuli normaali kapitalistinen sivistyneistö, eli professori Luukkasen oma yhteiskuntaluokka. 

Natsismin luokkajuurta ei ole yliopistosivistyneistön keskuudessa haluttu tutkia laisinkaan, vaan se on Luukkasen tapaan sälytetty julmien yksilöiden (kuten Hitlerin) aiheuttamaksi. Todellisuudessa natsismilla on sama luokkajuuri kuin reaalisosialisminkin julmuuksilla. Natsismin ideologia edustaa perusteiltaan feodaalista elämäntapaa, jota nouseva kapitalismi, kansainvälistyvä pääoma ja nouseva työväenluokka uhkasivat. Kuten tiedetään, juutalaiset eri maissa edustivat maaomaisuudesta irrallaan olevaa kauppa- ja teollisuuspääomaa, joka uhkasi feodaalista järjestelmää. Juuri tästä syystä Karl Marx, joka oli myös juutalainen, tunsi niin hyvin kansainvälistyvän pääoman lainalaisuudet. Tämän vuoksi myös Hitler, joka halusi säilyttää modernisoidun feodalismin, samaisti juutalaiset ja bolshevikit ja suuntasi pääiskunsa juuri heitä vastaan. Juuri sivistyneistöksi muuttumassa oleva aatelisto toimi natsismin etujoukkona.

Julmuus on yhteiskuntarakenteiden tuottamaa eli yhteiskuntaluokkien keskinäisistä suhteista johtuvaa rakenteellista julmuutta. Syyllisyyden kollektiivinen "kierous", josta Luukkanen puhuu, johtuu juuri tästä. Yksilöiden osaksi syyllisyys hakeutuu sen mukaan mihin yhteiskuntaluokkaan hän sattuu syntymään. Jos yhteiskuntaluokat olisivat sisäisesti organisoituneita ja yksilöt olisivat tasa-arvoisessa asemassa keskenään, voitaisiin puhua luokan kollektiivisesta syyllisyydestä sen perusteella mitä he ovat todella tehneet. Niinpä aatelistoa ja sivistyneistöäkään ei voi syyllistää totalisesti. Ainoastaan ne, joilla on valta-asema eli mahdollisuus vaikuttaa luokan käyttäytymiseen, ovat syyllisiä. Maladic, Karadic, Stalin, Hitler kumppaneineen, Franco ym. ovat juuri sellaisia, mutta eivät ainoastaan he. Syyllisten joukko on paljon laajempi.

Historiassa tapahtuneista julmuuksista voitaisiin kyllä oppia. Vallassa olevien (myös Luukkasen ja Salomaan) tulisi nähdä, että syyllisyys tai syyttömyys hankitaan juuri nyt, tämän päivän ratkaisuissa. Aina pitäisi tiedostaa, mihin yhteiskuntaluokkaa itse kukin kuuluu, mitä luokkia tai ihmisiä "minun luokkani" sortaa, millainen on luokkien arvojärjestelmä, mikä niiden keskinäinen suhde. Vaikka työväenliikkeen ja ammattiyhdistysliikkeen toiminta tänään näyttää luonnolliselta ja muodin mukaiselta, niin muutamien vuosien kuluttua se saattaakin yleisesti osoittautua työväenluokan vastaiseksi, työläisiä sortavaksi toiminnaksi. Ainoa turvallinen tapa torjua syyllisyys on työskennellä tänään siten, että ihmisten sosiaalisen vuorovaikutus on tasa-arvoista, että vuorovaikutuksen välineet, kuten taloudelliset pääomat, kulttuuripääoma eli koulutus ja yhteiskunnallinen valta jakaantuu tasa-arvoisesti kaikkien ihmisten kesken. Kristuksesta ei tähän ole apua.