|
|
Ilkka Tervonen:Wahlroosin
iltarukous
Härre
guud, kuten olet huomannut, en ole käynyt siinä Hirvosen Antin, siis ex-SYP:n
ex-pääjohtajan nyx-raamattupiirissä. Voisi
tietysti olla kiva kiitellä omassa porukassa siitä, että olet suonut meille
runsaasti armolahjojasi. Minunkin pankkitililläni on nollia niin paljon, ettei
niiden laskemisen ohella tahdo jäädä aikaa Raamatun tutkimiseen. Kirkossakin
on tullut käytyä harvakseltaan. Siihen minulla on periaatteellisiakin syitä.
Tiedät varmaan, että olen yksityistämisen vankka kannattaja.
Johdonmukaisuuden nimissä olen yksityistänyt myös uskontoni. Minulle uskonto
ei ole kirkollisveron avulla ylläpidetyn monopolin virallinen aate. Yritän pitää
viranomaiset mahdollisimman kaukana niin rahoistani kuin uskonnostakin. Saamistani
lahjoista päätellen sinäkin olet mielistynyt linjaani. Ilmeisesti tähän on
vaikuttanut myös se, että hylkäsin riittävän varhain stalinismin synnin. En
jäänyt odottelemaan Neuvostoliiton kaatumista kuten tyhmemmät toverini. Ja
eihän se poliittinen harrastelu silloin ollut minulle sen kummempaa kuin
skeittaus ja graffitit nykynuorille. Se oli sellainen elämysmatka kommunismiin. Erityisen
kiitollinen olen sinulle siitä, miten olet kääntänyt vikaliikkeenikin
voitoiksi. Esimerkiksi tuo Joensuu. Luulin ostaneeni kaupungin Itä-Suomesta,
mutta se olikin kartano Halikosta. Myönnän, että aluksi sorruin kiroilun
syntiin. Kun tarkemmin mietin asiaa, huomaisinkin että mukana oli korkeimman
johdatus. Nyt
minulla on maita ja mantuja niin paljon, ettei naapurin huuto kuulu vaikka
sattuisi olemaan tavallista äänekkäämpää lajia. Pelkästään puistoa on
30 hehtaaria, jotain prosentin tai pari kokonaispinta-alasta. Paljonkos niitä
puistohehtaareja on muuten Joensuun kaupungissa? Sitä paitsi minun puistoissani
ei notku resuisia joensuulaisia ryystämässä aleviinaa. Sinun
näkökulmastasi parasta tässä minun Joensuussani varmaan on se, että minun
portailtani johtaa parin kilometrin puistokuja suoraan sinun huoneesi portaille.
Sitä kulkiessa voi herkistyä sopivaan tunnelmaan hyräilemällä esimerkiksi
Waterloota tai muuta kaunista virttä. Muuten
eikö se sinun poikasi puhunut jotakin sellaista, että köyhät ovat autuaita?
Muistelen, että olen lukenut siitä jostain kirjasta. Jos tämä pitää
paikkansa, voisitko lisätä yhden merkinnän taivaalliseen ansioluettelooni.
Olen nimittäin viime vuosina tehnyt enemmän autuaita kuin koko Suomen
evankelisluterilainen kirkko. Kaiken
kaikkiaan kiitoksia paljon armolahjoistasi. Jos sinulta ei liikene niitä enää
lisää minulle, niin suojele ainakin näitä vanhoja. Tulen kyllä toimeen
niilläkin lopun elämäni.
Lisää sivuja: filosofia.punavihrea.info/
(dialektinen materialismi,lyhyt esitys) |
|
Lähetä osoitteeseen
heikki.typpo@punavihrea.info tätä sivustoa koskevia kysymyksiä tai
kommentteja.
|