|
|
|
Ilkka Tervonen LORDI JA DANCE MACABRE
En malta olla palaamatta Lordiin, vaikka olen niin kevyen kuin klassisenkin musiikin suhteen täydellinen harrastelija. Motiivini eivät kuitenkaan ole musiikillisia vaan yhteiskunnallisia. Rockin rockina jätän muiden huomaan. Euroviisut olivat paljastavat. Ikinuorten kauneusleikeltyjen, rasvaimutettujen ja silikonitäytettyjen naisten, enkelikuorojen ja kaikenlaisten hyppyrottien joukossa joukossa Lordi oli kuin toisesta maailmasta ja tämä ei koskenut vain musiikkia. Jokainen katsoja näki, miten Euroviisujen vuosikymmeniä puleerattu pinta särkyi kuin lasitalo. Sen sisällä ei ollutkaan eläviä kasveja vaan muovikukkia. Keisari olikin ilkosillaan. Katsojat eivät siis äänestäneet Euroviisujen paremmuudesta vaan itse Euroviisuista. *** Frankfurtin koulukunnan perustajiin kuuluneet Max Horkheimer ja Theodor W. Adorno olivat kiinnostuneita kulttuurista ja taiteista, Adornon erityisesti musiikista. Hitlerin noustua valtaan Adorno oli maanpaossa ensin Englannissa ja sitten Yhdysvalloissa. Siellä hän joutui elättämään itsensä mm. yksityisen radioaseman tutkijasosiologina, joka eritteli kuuntelijaryhmien musiikkimakua. Hän kuitenkin kyllästyi nopeasti tällaiseen radiomainontaa palvelevaan toimintaan. Palattuaan Eurooppaan Adorno julkaisi joukon musiikkia käsitteleviä tutkimuksia: Philosophie der neuen Musik (1949), Dissonanzen (1956), Klangfiguren (1959), Quasi una fantasia (1963), Versuch über Wagner (1964) ja Einleitung in die Musiksoziologie (1968). Musiikinfilosofiassaan Adorno korosti, että musiikilla on myös tiedollinen luonne. Hänen mukaansa musiikki tajutaan tietona, jota suuri musiikki aina onkin ollut. Tietona "taiteen muodot ilmentävät ihmiskunnan historiaa oikeammin kuin dokumentit". Perinteinen klassinen musiikki nojasi Adornon mukaan tonaaliteettiin, jonka avulla se pyrki häivyttämään yhteiskunnallisen luonteensa musiikilliseen harmoniaan. Horkheimer ja Adorno korostivat, että niin musiikin kuin muidenkin taiteiden tyylisuunnat pyrkivät sulautumaan osaksi porvarillista ideologiaa. Harmonia oli klassisen musiikin porvariston heroisen kauden ilmiasu. "Uuden" musiikin (mm. Bartok, Schönberg ja Webern) radikalismi olikin Adornon mielestä siinä, että se hylkäsi tämän harmonian ja kyseenalaisti näin porvariston musiikin subjektina. Lordin esitystä ei kuitenkaan voi tarkastella vain musiikkina. Kyseessä on spektaakkeli, jossa musiikkiin yhdistyy niin teatteria kuin sirkustakin. Tällaisena spektaakkelina tai "kokonaisesityksenä" se särki Euroviisujen traditionaalisen kaanonin, sen siloisen pinnan. Siksi kyse ei ollut vain Adornon tarkasteleman "uuden" musiikin luonteesta musiikkina. Horkheimeria ja Adornoa kiinnosti myös Nietzschen aikanaan tekemä erottelu hillityn ja tyynen apollonisen taiteen sekä alkuperäisen, muotoja rikkovan dionyysisen taiteen välillä. Heidän mukaansa apollonisen taiteen valheellinen pinta peittää vallantahdon. Se on siis vallan ideologiaa. Sen sijaan todellinen dionyysinen taide on Horkheimerin ja Adornon mielestä tämän vallantahdon kieltämistä, vallan negaatiota. Se nostaa eteemme peilin, josta voimme nähdä omat oikeat kasvomme ja todellisen maailman. Dionyysinen taide paljastaa aikamme "kammottavan totuuden". Tässä mielessä Euroviisuissa oli siis kyse apollonisen ja dionyysisen vastakkainasettelusta. Lordi on helppo liittää dionyysiseen traditioon. Se nostaa eteemme hirviömäiseksi vääristyneen maailman ja huutaa tuomiopäivää. Harmagedon on tulossa. Voimaton ihminen voi vain osallistua tähän karnevaaliin. *** Inkoon kivikirkon seinällä luurankomiehet tanssivat irvokasta tanssiaan. Lordin esitykset voidaan rinnastaa tällaiseen dance macabreen. Keskiajalla ruton runteleman Euroopan kirkkojen seinät täyttyivät luurankomiesten kuolemantansseista. Rutto synnytti karnevalisoituneen kuolemankulttuurin. Aina keskiajalle asti oli sovellettu antiikin tyylioppia, joka tunnettiin ns. Vergiliuksen rattaana. Vakavaan tyyliin liittyi aatelinen, miekka ja hevonen, keskinkertaiseen talonpoika, aura ja härkä, alhaiseen paimen, sauva ja sika. Ruton aiheuttaman tuhon keskellä kasvoi uskonnollinen taide, joka hajoitti Vergiliuksen rattaan. Se teki ennen ylhäisestä alhaista ja ennen alhaisesta ylhäistä. Kuoleman edessä paimenen dionyysinen sauva osoittautui aatelisen apollonista miekkaa arvokkaammaksi. Aiemmin kaikki sakraali tuli esiittää kauniina. Niinpä Jeesuskin oli kuin taivaan aatelinen miesmannekiini. Maria lienee vastannut aikakauden naisihannetta. Nyt taiteeseen ilmestyi kärsivä ja runneltu Jeesus vääristyneine piirteineen. Rumasta tuli kaunista, alhaisesta arvokasta. Lordin yhteiskunnallisessa maaperässä on jotain samaa kuin dance macabren. Yhteiskunnallinen alitajunta alkaa oirehtia. Se vaistoaa, että me elämme modernin tuhon keskellä. Uudenlaisen ruton uhatessa taiteen apolloninen pinta säröilee ja esiin nousee dionyysinen karvevaali, "kammottava totuus". *** Sekä Adorno että Horkheimer erittelivät taiteiden suhdetta yhteiskuntaan myös toisesta näkökulmasta. Heidän mukaansa radikaaleimmillaankin taiteet ovat osa esineellistynyttä tai vieraantunutta, refikoitunutta maailmaa. Puolustaessaan itsenäisyyttään taiteet samalla tuottavat piirteitä, joita ne vastustavat. Näin niillä on taipumus sulautua osaksi porvarillista ideologiaa. Tältä osin on tapahtunut olennainen muutos verrattuna siihen maailmaan, jota Adorno ja Horkheimer tarkastelivat. Taiteista ja kulttuurista on tullut osa markkinataloutta. Markkinataloudesta taas on tullut tämän maailman totalitaarinen ideologia. Siksi markkinatalousideologia kykenee sulauttamaan itseensä muut ideologiset mekanismit tai ainakin pystyy neutraloimaan niiden vaikutuksen. Tämä merkitsee, että tyylit ja niihin sisäänrakennetut ideologiset tendenssit ovat markkinatalousideologian kannalta yhdentekeviä - kunhan vain voittoa kertyy. Tämä tulee olemaan myös Lordin kohtalo. Sen edustama kulttuurinen oppositio on markkinatalouden kannalta vain uusi innovaatio, koska rahasta on tullut Jumala ja taseesta evankeliumi. Markkinatalous kykenee tekemään tulosta jopa enteillä omasta lopustaan. 21.7.2006 Ilkka Tervonen |
|
Lähetä osoitteeseen
heikki.typpo@punavihrea.info tätä sivustoa koskevia kysymyksiä tai
kommentteja.
|