Ilkka Tervonen

Mäntän kulttuuriperintö

Euroopan kulttuuripääkaupungiksi hakevien joukossa on yksi erikoisuus, Mänttä. Mänttä on syntynyt yhden piipun ja yhden suvun, Serlachiusten ympärille. Vuonna 1922 se erosi Vilppulasta omaksi kunnakseen, yleni sitten 1948 kauppalaksi ja lopulta kaupungiksi 1973.

Ulkoisesti vaatimaton Mänttä ei juuri poikkea muista yhden piipun paikkakunnista. Ensin oli tehdas, sitten sen ympärille kasvoi tehdasyhdyskunta, herrat yhtäällä ja työläiset toisaalla. Keskustaa hallitsee tori. Sen laidalla Serlachiuksen rakennuttama kirkko, jota koristavat Hannes Autereen puuveistokset.

Satunnainen kävijä ei hevillä huomaa, että Mänttä olisi jollain erityisellä tavalla panostanut kulttuuriin. Asiaa paremmin tuntevat voivat olla jopa kyynisiä. Kaupunki on viime vuosina käyttänyt avokätisesti rahaa vain kaupunginjohtaja Ilkka Nikmon erottamishankkeeseen, mikä sekin epäonnistui.

Mäntän kulttuurin ytimen muodostaa Serlachiusten suvun jäämistö kartanoina, tauluina, veistoksina ja kalusteina esineellistynyt paperityöläisten hiki. Menetelmät, joilla omaisuus luotiin, eivät edustaneet mitään pehmo-Serlaa, jonka vauvankin pylly kestää. Siksi Mäntällä on myös toinen, pimeämpi historia.

Vuorineuvos Gösta Serlachius, perustajan veljenpoika, kuului sotien välisellä kaudella samaan pahamaineiseen paperipatruunoiden joukkoon kuin Rudolf Walden ja Rafael Haarla. He eivät olleet vain talousmiehiä, vaan myös tukivat kaikkia äärioikeistolaisia hankkeita.
Tämä paperipatruunoiden joukko rakensi kartelleja, jakoi häikäilemättömästi etupiirejä, markkinoita ja muita reviirejä. Turhaan Selachiukselle läänitetty metsänomistaja tarjosi puitaan Haarlan tai Waldenin metsänostajille. Toisten varpaille ei vahingossakaan astuttu.
Ay-liike haluttiin pitää kaikin keinoin tehtaan porttien ulkopuolella. Siksi huonon ajan tullessa ensimmäisenä sai joustaa työväki. Kun työväki kamppaili palkkojensa puolesta, Rafael Haarla suositteli palkkaparannusten sijaan nikkeliparannusta vuoden 1918 malliin.

Kaikesta huolimatta Mäntässä myös työväestöllä oli vilkasta kulttuuritoimintaa, esimerkiksi oma työväennäyttämö. Näyttämön johtajaksi palkattiin 1910-luvulla Toivo Vainio, joka tätä ennen oli toiminut Sörnäisten työväennäyttämöllä näyttelijänä. Lisäksi Vainio toimi Mäntän työväentalon vahtimestarina ja oli muutenkin aktiivinen työväestön riennoissa.

Vuonna 1918 Vainio lähti punakaartiin mukaan ja joutui vangiksi. Taisteluiden tauottua Selachiuksen herrat ryhtyivät etsimään Vainiota ja löysivätkin hänet Hämeenlinnan vankileiriltä. Kuten maan tuolloiseen oikeuskäytäntöön kuului, hänet luovutettiin etsijöille turhia kyselemättä. Päätös oli kohtalokas.
Hakijat toivat Vainion junalla Hämeenlinnasta Vilppulan asemalle. Täältä jatkettiin kauniissa alkukesän illassa hevosella kohti Mänttää. Perille Mänttään tulivat vain hakijat. Toivo Vainio tapettiin Vilppulan ja Mäntän välillä. Ruumis haudattiin suohon. Tämä tapahtui 21.6.1918.

Toivo Vainiolla sattui olemaan harvinaisen tarmokas ja rohkea vaimo, joka saatuaan tiedon tapahtuneesta matkusti Helsingistä Mäntään. Hän pani ampujat niin koville, että nämä kaivoivat ruumiin ylös ja luovuttivat sen vaimolle kunniallisesti haudattavaksi.

Mänttäläisen perimätiedon mukaan ainakin yksi Vainion tappamiseen osallistuneista, Serlachiuksen tehtaan saksalainen insinööri, sai ansionsa mukaan. Kesällä 1919 tämä kuoli espanjantaudin nimellä tunnettuun influenssaan. Sairasvuoteellaan insinöörin kerrotaan hourineen ja repineen yltään vaatteita: "Mitä varten minulle annetaan verisiä paitoja".

Taideaarteet eivät ole vain osoitus tekijöiden kyvyistä ja ostajien vauraudesta sekä hyvästä mausta. Useimmiten niissä on työläisten hienhajun lisäksi myös pisara verta. Tämän esille nostaminen olisi todellinen kulttuuriteko, mutta tuskin Mäntästä on tässä suhteessa uranuurtajaksi.

Selachiuksen varjo lepää edelleen Mäntän yllä, vaikka suku on myynyt tehtaansa ja elelee UPM:n osingoilla.

20.04.06

Ilkka Tervonen

Lähetä osoitteeseen  heikki.typpo@punavihrea.info tätä sivustoa koskevia kysymyksiä tai kommentteja.
Muutettu: 07. joulukuuta 2007