|
|
|
|
Ilkka Tervonen: LYYRIKON NATO Politiikka on politiikkaa, ei runoutta eikä kansanrunoutta. Tämän todisti jälleen kerran jo viime vuoden puolella julkaistu Arno Kotron kolumni (Metro 21.11.06). Kolumnissaan "Nykylinja mättää" hän liittyi politikoivien runoilijoiden historialliseen joukkoon. Kotro puolusti Nato-jäsennyyttä. Hänen sotilaallinen doktriininsa perustui Venäjän muodostamaan uhkaan: "On itsepetosta luulotella, että viisimiljoonainen kansa pystyy yksin pitämään uskottavaa puolustusta Venäjää vastaan." Tätä uhkaa ajatellen Suomen aseistautumismahdollisuudet ovat Kontron mukaan nykymaailmassa liian pienet, nykyinen asevelvollisuusarmeija aikansa elänyt ja teknistyvien asejärjestelmien maailmassa vanhentunut. *** Voimmeko tulevaisuudessa odottaa Arno Kotrolta NATO-runoelmaa? Kääntääkö hän maailmankuvansa lyriikaksi? Ehkä tässä suhteessa muutama innoittava esimerkki on paikallaan. Kun suomalaiset vuonna 1918 valmistautuivat tappamaan toisiaan, Juhani Siljo innosti valkoista osapuolta jalostamaan valtiollinen itsenäisyys valkoiseksi vapaudeksi: "Tulikastetta vailla on vapautemme, vaan kohta, kohta enää enää ei! Nyt Suomen mies on syttynyt vihaan: tuli horna ja herjaus omaan pihaan! Nyt pieni leikkaus omaan lihaan, pois paise ruumiista, syöpä pois!"
Keväällä 1918 saksalaiset nousivat maihin Hangossa ja marssivat Helsinkiin, kun Mannerheim vielä takkusi Tampereen suunnalla. Saksalaisten tulo sai Eino Leinon hurmioitumaan ja runosuoni alkoi pulputa: "Katso: vieraat kenttäharmaat, muille yrmyt, meille armaat, täytyi nousta Suomen santaan, ettei suistuis kansa surmaan, hirmuvallan vauhkon turmaan."
Sotien välisellä kaudella runoilijat osaltaan määrittelivät Suomen paikan maailmanhistoriassa. Tunnetuin näistä lienee Uuno Kailaan näkemys Suomesta läntisen sivistyksen etuvartiona idän barbariaa vastaan: "Raja railona aukeaa. Edessä Aasia, Itä. Takana Länttä ja Eurooppaa; varjelen, vartija, sitä."
Lapuanliikkeen noustessa V.A. Koskenniemi sai ihastuksesta hepulin. Hän kuvasi liikkeen leviämistä suorastaan kristillisin äänenpainoin: "Ja ristiltä kellotapulin sen ääni kylälle kantoi, ja isien vanhoihin virsihin se oman virtensä antoi. Oli tuttu ja outo ääni sen, sit ei kuultu kymmeneen vuotehen."
Joku voi tietysti sanoa, että osattiin sitä barrikadien toisellakin puolen. Totta. Nyt ei kuitenkaan ole kyse mistä tahansa säesepoista tai viisunikkareista. A.Varjotien alakoulussa, Y.K.Salon keskikoulussa, K. Lapinahon lukiossa ja Helsingin yliopiston kirjallisuuden luennoilla Siljo, Leino, Kailas ja Koskenniemi edustivat suomalaisen lyriikan ehdotonta huippua. He olivat klassikoita, joiden säkeissä kiteytyvät kansamme herkimmät tunnot. Näin meille opetettiin. *** Kaikkein kummallisin on Kotron väite, että Nato-Suomi ammattiarmeijoineen olisi naisten kannalta nykyistä tasa-arvoisempi. Jos Kotron visio olisi toteutunut viisi vuotta sitten, hän saattaisi nyt tuottaa aivan uudenlaista lemmenlyriikkaa, esimerkiksi: Rakkaani tuli Irakista ja pesi veriset vaatteensa. Omo tekee syväpuhdasta. Katsoimme kuvia Abu Graibista. Armaani näyttää voitonmerkkiä, takana alastomien vankien rivi. Hän hymyilee salaperäisesti ja Tigrisin palmujen latvustoissa leppeä tuuli heiluttelee suolenpätkiä.
Tammikuu 2007 Ilkka Tervonen |
|
Lähetä osoitteeseen
heikki.typpo@punavihrea.info tätä sivustoa koskevia kysymyksiä tai
kommentteja.
|
